Päivä Thistedissa.
Aamulla ajettiin tunnin ajomatkan päähän Thistediin, jossa sijaitsee yksi Sosun toimipisteistä. Ensin kiersimme opinto-ohjaaja Marenin johdolla koulun tiloja, erittäin toimivat tilat, avarat luokkahuoneet ja paljon ryhmätyötiloja. Kiertokävelyn jälkeen menimme seuraamaan simulaatioharjoittelua. Isoon monitoimitilaan oli tuotu kaksi sänkyä, joissa odotteli koulun opettaja ja vahtimestari. He olivat simulaatiossa kotihoidon asiakkaina. Simulaatiota oli seuraamassa koulun muut opiskelijat, joiden kanssa me istuimme monitoimitilan lattialla tarkkaavaisena. Simulaatioon osallistui myös muita opettajia omaisten roolissa. Opiskelijat suoriutuivat hoitotilanteista loistavasti ja katsomassa olleet opiskelijat antoivat tilanteen jälkeen hyvää ja rakentavaa palautetta aktiivisesti. Loistavaa heittäytymistä koulun henkilökunnalta ja vaikuttavaa osaamista opiskelijoilta. Yhteisöllisyys näkyi erittäin vahvasti.
Seuraavaksi kävimme koululla seuraamassa teoriatuntia, jossa käsiteltiin miten nuori ihminen kohtaa ikäihmisen ja kuinka tärkeää on suhde isovanhempiin. Nuoret opiskelijat keskustelivat asiasta aktiivisesti tunnin aikana. Tapasimme koululla Suomeen sunnuntaina tulevan opiskelijan, joka tulee Kouvolaan suorittamaan työssäoppimista. Olipa kiva nähdä etukäteen ja samalla voitiin sopia käytännön asioista.
Lounastimme koululla koulutusalapäälliköiden, hankevastaavien ja opettajien kanssa. Lounaan jälkeen ajelimme Dragsbækcenteret vanhusten hoivakotiin. Täällä vastassa oli iloinen Annette, joka on lähihoitaja ja toimii tiiminvetäjänä. Kiersimme hoivakodin avaria tiloja ja keskustelimme työn sisällöstä. Vierailimme yhden asukkaan huoneessa, joka esitteli meille mielellään omaa kaksiotaan. Piha-alue oli vehreä, suojaisa ja turvallinen. Pihalta löytyi myös entisiä karavaanareita ajatellen asuntovaunu teltalla. He järjestävät paljon juhlia vuoden mittaan, jossa myös omaiset ovat mukana. Henkiläkunta heittäytyy teeman mukaisesti mukaan iloiseen juhlaan, viimeksi cowboy juhlissa henkilökunta oli esittänyt rivitanssia. Heillä on varattu opiskelijoille myös oma huone, jossa he voivat opiskella rauhassa ja pitää palavereita ohjaajan ja opettajan kanssa. Jäi erittäin positiivinen kuva tanskalaisesta hoivakodissa, siellä näkyi ilo ja kunnioitus.
En uddnnelse i livskvalitet
Kommentit
Lähetä kommentti